Kiinteistöverojen oikeudenmukaisuus etenee kiinteistöverouudistuksessa

20.10.2020 klo 16:13

Kansanedustaja Sandra Bergqvist (RKP) on tyytyväinen siihen, että osa kiinteistöverouudistuksesta etenee. Tiistaina eduskunta aloitti käsittelyn lakiehdotuksesta, joka vapauttaa luonnonsuojelualueet kiinteistöverosta.
 
Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2021. Lakia sovellettaisiin ensimmäisen kerran vuodelta 2021 toimitettavassa verotuksessa.

- Olen iloinen siitä, että luonnonsuojelualueet vapautetaan kiinteistöverosta. Omistajalle maalla, jota ei voida käyttää, ei ole taloudellista arvoa. Tämä on tärkeä periaate kiinteistöveron tulevassa käsittelyssä, Bergqvist sanoo.
 
Pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelman mukaan kiinteistöverouudistuksessa päämääränä on uudistus, jossa kiinteistöverotusarvot kokonaisuutena heijastavat nykyistä paremmin maan että rakennusten todellista markkina-arvoa.

- Työ oikeudenmukaisen kiinteistöveron saamiseksi saaristossa jatkuu. Verohallinnon tekemät sokkikorotukset eivät ole olleet läheskään kohtuullisia. Jotkut niistä voidaan korjata tällä tavalla, ja loput toivomme pystyvämme korjaamaan, kun kiinteistöverouudistus esitetään, Bergqvist sanoo.

Sandra Bergqvist
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
RKP, Varsinais-Suomen vaalipiiri
RKP, Helsingin vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
Ahvenanmaan kansanedustaja, Ahvenanmaan maakunnan vaalipiiri