Toimiva hoito vaatii panostuksia

20.08.2021 klo 14:54
Ruotsalainen eduskuntaryhmä ja RKP esittelivät tänään 20 teesiä paremmasta hoidosta ja hoivasta Suomessa. Ehdotukset tunnistavat ne haasteet, joita Suomi tulee kohtaamaan terveydenhuollossa. Kansanedustaja Veronica Rehn-Kivi pitää aloitetta tärkeänä ja korostaa, että toimenpiteet riittävän hoitohenkilökunnan varmistamiseksi on toteutettava nopeasti.

- Tulevaisuudessa hoidon tarve kasvaa ikääntyvän väestön myötä. Meidän on varmistettava, että meillä on koulutettua hoitohenkilökuntaa, joka puhuu sekä suomea että ruotsia, ja joka viihtyy työssään. Panostuksia tarvitaan parempaan johtajuuteen ja kilpailukykyisiin palkkoihin. Lapset, nuoret ja perheet on asetettava keskiöön, ja painopiste on laitettava varsinkin neuvolapalveluihin ja muihin ennaltaehkäiseviin toimiin, Rehn-Kivi sanoo. 

Digitalisaatio luo uusia mahdollisuuksia ongelmien ratkaisemiseksi, ja matalan kynnyksen palveluita kuten chatteja ja muita nuoriin ja nuoriin aikuisiin kohdistuvia palveluita, varsinkin mielenterveyspalveluita, RKP haluaa lisää. Rehn-Kivi korostaa, että koulut tarvitsevat riittävän määrän psykologeja ja kuraattoreita, jotta oppilashuoltoa voidaan vahvistaa. Varsinkin kun perustetaan uusia hyvinvointialueita, on huolehdittava siitä, että koulujen ja oppilashuollon välinen yhteistyö on saumatonta. Lisäksi on huomioitava kolmannen sektorin merkitys terveydenhuollossa. 

- Kulttuurilla ja urheilulla on suuri merkitys hyvinvointiin ja on tärkeää, että varmistamme kolmannen sektorin toiminnan rahoituksen. Kolmannella sektorilla on myös tärkeä rooli hoitotakuun toteutumisessa, Rehn-Kivi sanoo. 

Veronica Rehn-Kivi
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
RKP, Varsinais-Suomen vaalipiiri
RKP, Helsingin vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
Ahvenanmaan kansanedustaja, Ahvenanmaan maakunnan vaalipiiri