Vauhtia energiamurrokseen

09.09.2021 klo 19:12
Tänään päättyneessä budjettiriihessään hallitus päätti laajoista toimista energiamurroksen vauhdittamiseksi. Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz on päätöksiin tyytyväinen.

– On suuri ilmastoteko siirtää kaukolämpöverkkoon lämpöä tuottavat konesalit, lämpöpumput ja sähkökattilat veroluokkaan II. Tämä mahdollistaa sekä turpeen että kivihiilen alasajon. Lämpöpumppuja ja sähkökattiloita voidaan nyt kustannustehokkaasti käyttää halvan sähkön talteenottoon ja sen varastointiin kaukolämpöjärjestelmässä. Kuntien lämmityksestä voi täten tulla fossiilivapaata, Adlercreutz sanoo.
 
Adlercreutzin mukaan on merkittävää, että hallitus nyt on saavuttanut päästövähennystavoitteensa – jopa ylittänyt sen.
 
– Tavoitteemme olla hiilineutraaleja vuonna 2035 on hyvin kunnianhimoinen. Hallituksen tuoreilla päätöksillä tulemme saavuttamaan tämän tavoitteen. On myös syytä huomioida, että nämä päätökset lisäksi vahvistavat kotimaista teollisuuttamme, joka on peräänkuuluttanut ilmastotoimia. He tietävät, että puhtaat ratkaisut ovat kasvava markkina. Elinkeinoelämä on aivan oikeassa: luomalla ennustettavat kotimaiset markkinat cleantech-teollisuudelle syntyy referenssiprojekteja, jotka vauhdittavat vientiä. Tämän takia pitkäjänteinen ja ennustettava ilmastopolitiikka on niin tärkeää – sekä täysin yhdistettävissä hyvinvointiin ja talouskasvuun.

Anders Adlercreutz
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
RKP, Varsinais-Suomen vaalipiiri
RKP, Helsingin vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
Ahvenanmaan kansanedustaja, Ahvenanmaan maakunnan vaalipiiri