Nyt on aika tarttua lapsiköyhyyteen

20.11.2019 klo 11:25
Lapset ovat saaneet olla lapsia 30 vuoden ajan

Tänään juhlitaan maailmanlaajuisesti kansainvälistä lasten päivää. On kulunut 30 vuotta siitä kun YK:n lapsen oikeuksien sopimus hyväksyttiin. RKP:n puheenjohtaja, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson haluaa tehdä Suomesta maailman lapsiystävällisimmän maan. 
 
- RKP haluaa poistaa lapsiköyhyyden maastamme. Koko valtakunnan politiikassa työskentelyni ajan olen ajanut esimerkiksi lapsilisien yksinhuoltajakorotuksen ja toimeentulotuen yhteyden poistamista. Kaikille yksinhuoltajille on jäätävä käteen lapsilisän 53,30 euron yksinhuoltajakorotus. Näin ei ole aikaisemmin ollut. Asia korjataan tämän hallituskauden aikana. Perheen taloudellisella tilanteella on myös merkitystä lasten turvallisuuden kannalta, Henriksson sanoo.
 
YK:n lapsen oikeuksien sopimus syntyi turvaamaan lasten erityistarpeita ja -intressejä. Sopimus koskee kaikkia alle 18-vuotiaita, ja se sitoo niin valtiota, kuntia, lasten vanhempia kuin muitakin aikuisia.
 
Suomesta maailman lapsiystävällisin maa
 
- Niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa on tapahtunut paljon hyvää lasten oikeuksien edistämisen kannalta. Paljon on silti vielä tehtävää. Lasten ei kuuluisi joutua seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi verkossa, eikä maailman tyttöjen tulisi joutua pelkäämään sukuelintensä silpomista, Henriksson sanoo.

- Rikosten ennaltaehkäisemiseksi tarvitaan paljon yhteistyötä niin kansainvälisesti kuin kansallisestikin muun muassa viranomaisten, poliisin, koulujen ja hoiva-alan välillä.

Hallitus haluaa hallitusohjelmassaan priorisoida lasten ja nuorten hyvinvointia. Jokaiselle lapselle ja nuorelle taataan aito mahdollisuus mieluisaan harrastukseen koulupäivän yhteydessä.

- Perheiden tukemiseksi hallitus toteuttaa kunnianhimoisen perhevapaiden uudistuksen, joka tukee perheiden hyvinvointia. Palautamme myös subjektiivisen päivähoito-oikeuden, jonka edellinen hallitus lakkautti.

- Hallituksen lapsiperhestrategia edistää YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen toimeenpanoa. Haluamme perustaa päätöksenteon lapsen oikeuksiin ja korostaa palveluiden ja tukien lapsi- ja perhelähtöisyyttä. Sitoudumme myös arvioimaan, mitä seurauksia päätöksillä on lapsille, ja vahvistamaan lasten ja nuorten osallisuutta.

Anna-Maja Henriksson

Nuorten hyvinvointia, osallisuutta ja turvallisuuden tunnetta tulee vahvistaa

Valtioneuvosto on päättänyt Valtakunnallisen nuorisotyön ja -politiikan ohjelmasta (VANUPO) vuosille 2024–2027. Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri, RKP:n varapuheenjohtaja, Sandra Bergqvist on erityisen tyytyväinen nuorten kuulemiseen ja osallistumiseen ohjelman valmisteluun.
Sandra Bergqvist
22.03.2024 klo 21:58

Ruotsin ja suomen kielen osaamista on vahvistettava

Viime hallituskaudella RKP vaati selvityksen siitä, miten toisen kotimaisen kielen eli ruotsin tai suomen pakollisuuden poistaminen ylioppilastutkinnosta on vaikuttanut kielten osaamiseen. Selvitys luovutettiin tänään opetusministeri, RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henrikssonille. 
Anna-Maja Henriksson
21.03.2024 klo 22:04

Pettymystä ja tulevaisuuden uskoa

Metsä Board ilmoitti aiemmin tänään (21.3.2024), että he eivät tule etenemään Kaskisiin suunnitellun taivekartonkitehdashankkeen kanssa. Kansanedustaja Anders Norrback (RKP) on pettynyt, mutta ilmaisee myös tulevaisuuden uskoa.
Anders Norrback
21.03.2024 klo 22:01

Lähipalvelut, yrittäjyys ja turvallisuus luovat perustan vahvalle aluekehitykselle

Eduskunta käsitteli tänään täysistunnossaan Keskustapuolueen välikysymystä, Liike Nyt -puolueen tukemana, hallituksen alueellisesti syrjivästä politiikasta. Kansanedustaja Anders Norrback (RKP) piti ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenvuoron välikysymyskeskustelussa. 
Anders Norrback
20.03.2024 klo 15:39

Adlercreutz vieraili ensimmäisenä ministerinä Nato-Ruotsissa

Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Anders Adlercreutz tapasi kollegansa, Ruotsin EU-ministeri Jessika Roswallin Tukholmassa 11. maaliskuuta. Adlercreutz oli ensimmäinen ministeri, joka vieraili Ruotsissa sen jälkeen, kun Ruotsista tuli Naton jäsen.
Anders Adlercreutz
13.03.2024 klo 20:49

Rauhanajan yhteistyö vahvistaa Suomen integroitumista Natoon

Eduskunta on tänään keskustellut hallituksen selonteosta Puolustusvoimien osallistumisesta Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin vuonna 2024. Kansanedustaja Joakim Strand piti Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenvuoron.
Joakim Strand
21.02.2024 klo 17:28

Ukrainan tulee olla osa läntistä yhteisöä

Kansanedustaja Anders Norrback (RKP) piti tänään Ruotsalaisen eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoron ajankohtaiskeskustelussa Ukrainan tilanteesta.
Anders Norrback
21.02.2024 klo 15:30

Ryhmäpuheenvuorot

Välikysymys hallituksen alueellisesti syrjivästä politiikasta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Anders Norrback.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
20.03.2024 klo 15:10

Ajankohtaiskeskustelu Ukrainan tilanteesta

Ryhmävuoronpitäjä edustaja Anders Norrback.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.02.2024 klo 15:00

Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle Puolustusvoimien osallistumisesta Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin vuonna 2024

Ryhmäpuheenpitäjä edustaja Joakim Strand
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.02.2024 klo 16:00

Välikysymys hallituksen aiheuttamasta työmarkkinakaaoksest

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Otto Andersson
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
20.02.2024 klo 15:26

Valtiopäivien avajaiskeskustelu

Ryhmäpuheenvoron pitäjä edustaja Otto Andersson
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
13.02.2024 klo 15:00

Vuoden 2024 talousarvioesityksen palautekeskustelu      

Ryhmäpuheenvoron pitäjä edustaja Henrik Wickström.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
13.12.2023 klo 11:00

Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2024—2027, palautekeskustelu

Ryhmäpuheenvuoro 22.11.2023, Mats Löfström, Ruotsalainen eduskuntaryhmä
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
22.11.2023 klo 15:00

Välikysymyskeskustelu nuorten tulevaisuudesta

Ryhmäpuheenvuoro 21.11.2023 Henrik Wickström
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.11.2023 klo 15:00

Valtioneuvoston selonteko EU:n taisteluosaston valmiusvuorosta 1.1.–30.6.2024

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Eva Biaudet.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
15.11.2023 klo 15:10

Välikysymys sosiaali- ja terveydenhuollosta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjkä edustaja Henrik Wickström.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
18.10.2023 klo 14:44