Tulevaisuusvaliokunta vierailee Vaasassa

28.11.2019 klo 09:59
Kansanedustaja Joakim Strand (RKP) on puheenjohtajan ominaisuudessa kutsunut eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan Vaasaan. Tulevaisuusvaliokunta on aikaisemmin syksyllä tutustunut tutkimuskeskus CERNiin Sveitsissä, mutta valiokunnan ainoa virallinen kotimaanmatka suuntautuu Vaasaan.

Tulevaisuusvaliokunta käsittelee tulevaisuuden kehitykseen vaikuttavia tekijöitä, tulevaisuuden tutkimusta ja teknologiakehityksen vaikutuksia. Valiokunnan toimialaan kuuluvat myös muun muassa valtioneuvoston tulevaisuusselonteko ja YK:n kestävän kehityksen toimintaohjelma (Agenda2030).

 

Olennainen osa matkaa on käydä sisäisiä keskusteluja valiokunnan tulevan vaalikauden painopistealueista. Valiokunta on myös tavannut/tulee tapaamaan muun muassa Vaasan kaupungin, Vaasan hovioikeuden,

 

Ammattikorkeakoulu Novian, Vaasan Yliopiston, Vaasan ammattikorkeakoulun, Wärtsilän, Merenkurkun neuvoston, Vaasan Sähkön ja Wasa Innovation Centerin edustajia.

 

- Arvostan suuresti, että niin moni kollega puoluerajojen yli kiireisestä syksystä huolimatta ovat valmiita panostamaan kaksi päivää Vaasan-vierailuun keskellä viikkoa. Aloitimme kiertoajelulla, jonka aikana näytimme eri investointeja ympäri kaupunkia – sairaalasta Vaskiluodon projekteihin. Kollegat nauttivat myös Strömsö-vierailusta ja moni oli vakuuttunut, että osittain myös sen takia saimme todistaa Sportin voittoa illemmalla. ”Meni niin kuin Strömsössä!” on legendaarinen sanonta, joka on tunnettu koko maassa! toteaa Strand.

 

- On arvokasta pystyä antamaan syvällisempi kuva energiateknologiaklusterista ja ympärillä olevasta ekosysteemistä. Vaasalainen energia- ja ilmastoteknologia voi pelastaa maailman. On hienoa, että meillä on ystäviä eri puolueista ja eri puolelta Suomea, jotka yhdessä Vaasan seudun kanssa haluavat vahvistaa Suomea ja juuri tätä sektoria, Strand jatkaa.

 

Matkalle osallistuvat valiokunnan puheenjohtaja Joakim Strand (r.), varapuheenjohtaja Pirkka-Pekka Petelius (vihr.), sekä valiokunnan jäsenet Marko Asell (SDP), Ville Kaunisto (kok.) Ari Koponen (ps.), Sari Tanus (KD) ja Sinuhe Wallinheimo (kok.).

 

SINUHE WALLINHEIMO (KOK.): " - Mielestäni kaikkien kansanedustajien pitäisi tutustua Vaasan energiaklusteriin. Täältä jokainen maakunta ja edustaja voisi oppia jotain. Täällä tehdään maailmanluokan innovointia monella saralla."

 

PIRKKA-PEKKA PETELIUS (VIHR): " - Eräs Tulevaisuusvaliokunnan keskeisistä tehtävistä on teknologiavaikutusten arviointi. Tällä matkalla olemme saaneet havaita Vaasan seudun laaja-alaisen dynaamisuuden uusien teknologioiden kehittäjänä sekä ennakkoluulottomana käyttäjänä. Eri toimialojen yhteen sovittaminen on myös alueen suuri vahvuus."

 

ARI KOPONEN (PS): " - Joka viikko eduskunnan salissa kuuluu varsinkin vihreiltä syytöksiä suomalaisia kohtaan, miten me emme tee mitään ilmastonmuutoksen eteen. Tämä vierailu Vaasan energiaklusterin vieraana osoitti jälleen, kuinka paljon me oikeasti teemme ongelman korjaamisen eteen. Suosittelen vierailua Vaasaan koko vihreiden eduskuntaryhmälle!"

 

VILLE KAUNISTO (KOK): " - Vaasan seudun yritys- ja innovaatiomaailmasta on hienoa viedä oppeja kotipuoleen yhteistyön mahdollisuuksista."

 

SARI TANUS (KD): " - Vaasassa on tekemisen meininki monella sektorilla. Haasteet on nähtävä mahdollisuuksina. Asenne ja tahtotila ratkaisevat ja sitä kaupungista löytyy. Upeaa oli nähdä tätä myös jäähallissa ja todistaa Vaasan Sportin 5-4 voitto Kookoosta. Siitä se nousu alkoi!"

 

MARKO ASELL (SDP): " - Tulevaisuusvaliokunnan matka on mennyt kuin Strömsöössä, jossa myös kävimme. Vaasan seudun vaikuttajien kova itseluottamus, rohkeus ja luova ”hulluus” on selvästi avain menestykselle. Yritysten vahva osaaminen ja yhteistyökyky takaa menestyksen myös jatkossa. Vaasassa on nostetta."

Joakim Strand

Kunnon korotus rintamalisään on tervetullut

Rintamalisän korotus 50 eurosta 125 euroon kuussa on tärkeä kädenojennus näille miehille ja kaikille muille rintamaveteraaneille, sanoo Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz.
Anders Alercreutz
04.12.2019 klo 16:16

Bergqvist on pettynyt Verohallinnon näkemykseen kiinteistöverotuksesta

Tällä viikolla kansanedustaja Sandra Bergqvist (RKP) on perehtynyt valtiovarainministeri Lintilän vastaukseen kirjalliseen kysymykseen saariston kiinteistöveron shokkikorotuksista.
Sandra Bergqvist
03.12.2019 klo 10:16

Pääministerillä on RKPn tuki

RKPn puheenjohtajan, oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin mielestä Posti-asiaa ei ole hoidettu niin hyvin, kuin olisi pitänyt. Puolue on silti valmis antamaan pääministerille toisen mahdollisuuden.
Anna-Maja Henriksson
02.12.2019 klo 17:08

Nyt tarvitaan ennaltaehkäiseviä toimia

– Ajoissa toimiminen säästää toisesta, kalliimmasta päästä. Tätä perussääntöä kansanedustaja Veronica Rehn-Kivi (RKP) painotti kun eduskunta tänään keskusteli julkisen talouden suunnitelmasta 2020–2023.
Veronica Rehn-Kivi
26.11.2019 klo 14:52

Kaikilla on oikeus elämään ilman väkivaltaa

YK:n kansainvälistä päivää naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi vietettiin eilen. Pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvist painottaa, että kaikilla on oikeus elää ilman väkivaltaa.
Thomas Blomqvist
26.11.2019 klo 14:33

Hiilineutraalius vaatii taloudellisia ohjauskeinoja

Ilmastonmuutoksen torjumiseen tarvitaan taloudellisia ohjauskeinoja ja markkinalähtöisiä toimenpiteitä, Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz painottaa.  
Anders Adlercreutz
26.11.2019 klo 17:21

Ruotsinkielinen palomieskoulutus turvattava

Sandra Bergqvist ja Veronica Rehn-Kivi
29.11.2019 klo 14:49

Nyt on aika tarttua lapsiköyhyyteen

Lapset ovat saaneet olla lapsia 30 vuoden ajan
Anna-Maja Henriksson
20.11.2019 klo 11:25

Ryhmäpuheenvuorot

Lähetekeskustelu rintamalisän korottamisesta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä ryhmäpuheenjohtaja Anders Adlercreutz
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
04.12.2019 klo 15:00

Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2020–2023

Ryhmäpuheenvuoro 26.11.2019, Veronica Rehn-Kivi
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
26.11.2019 klo 14:59

Vuoden 2020 talousarvioesityksen ja julkisen talouden suunnitelman lähetekeskustelu

Ryhmäpuheenvuoro 8.10.2019, Ruotsalainen eduskuntaryhmä, Anders Adlercreutz
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
08.10.2019 klo 13:00

Välikysymys hallituksen talous- ja työllisyyspolitiikasta

Ryhmäpuheenvuoro 1.10.2019, ruotsalainen eduskuntaryhmä, Joakim Strand
Ruotsalainen edsukuntaryhmä
01.10.2019 klo 15:00

Lähetekeskustelu valtioneuvoston selonteosta Suomen osallistumisen jatkamisesta turvallisuussektorin koulutusyhteistyössä Irakissa

Ryhmäpuheenvuoro 19.9.2019, ruotsalainen eduskuntaryhmä, Anders Adlercreutz
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
19.09.2019 klo 18:02

Rinteen hallituksen hallitusohjelma

Ryhmäpuheenvuoro, Anders Adlercreutz, Ruotsalainen eduskuntaryhmä 11.6.2019
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
11.06.2019 klo 21:10

Ruotsalaisen eduskuntaryhmän vastaukset hallitustunnustelijan kysymyksiin 30.4.2019

Ruotsalainen eduskuntaryhmä
30.04.2019 klo 10:45

Palautekeskustelu valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 2. osasta, 4.3.2019

Ryhmäpuheenvuoro, Veronica Rehn-Kivi
Veronica Rehn-Kivi
04.03.2019 klo 12:59

Välikysymys vanhusten hoidon tilasta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Anna-Maja Henriksson
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
06.02.2019 klo 15:00

Lähetekeskustelu valtioneuvoston valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman valmistelua koskevasta selonteosta

Ryhmäpuheenvuoro, Mats Löfström
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
31.01.2019 klo 17:55