Julkisilla hankinnoilla on oltava ilmastokriteerejä

05.02.2020 klo 17:44

Hallitus kokoontui viikon alussa ilmastoseminaariin Vuosaareen, jossa pohdittiin muun muassa miten julkisia hankintoja voitaisiin ohjata ilmastoystävällisten vaihtoehtojen edistämiseksi. Arvioiden mukaan kaikkien julkisten hankintojen arvo on 35 miljardia euroa vuodessa. Kansanedustaja Veronica Rehn-Kivi (RKP) osallistui hankintatyöryhmän työhön, jossa laadittiin ehdotus, jonka on määrä auttaa Suomea saavuttamaan hiilineutraalisuus.


- Pitäisi olla itsestään selvää, että julkiset varat on sijoitettava kestäviin ja ilmastoystävällisiin ratkaisuihin. Kuntien ja kuntayhtymien osuus kaikista julkisista hankinnoista on kaksi kolmasosaa, ja jo nyt meillä on hienoja esimerkkejä eri kunnista, joissa hankinnat tehdään ilmastoa ja ympäristöä edistävällä tavalla. Meidän on varmistettava, että etenkin suuria päästöjä aiheuttavilla hankinnoilla on selkeät ilmastokriteerit. Parhaiden käytäntöjen avulla kuntia voidaan myös rohkaista hoitamaan julkisia hankintoja kestävämmin. Porkkana on aina parempi kuin ruoska, Rehn-Kivi sanoo.

- Kestävien ja innovatiivisten julkisten hankintojen verkostomainen osaamiskeskus KEINO tukee julkista sektoria strategisessa johtamisessa sekä hiilineutraalisuuden ja kiertotalouden tavoitteiden saavuttamisessa. KEINO:n toiminta on riippuvainen valtion tuesta ja on tärkeää, että myös tämä toiminta turvataan tulevaisuudessa, Rehn-Kivi sanoo.

 
Veronica Rehn-Strand

Hallitus haluaa turvata oikeuden elämään

Hallitus on eilen päättänyt rajoittaa liikkumista Uudenmaan ja muun Suomen välillä kolmen viikon ajaksi, 19.4. asti.
Anna-Maja Henriksson
26.03.2020 klo 13:26

Pohjoismaat ovat vahvempia yhdessä

Thomas Blomqvist
23.03.2020 klo 17:05

Hallituksen massiivinen tukipaketti on sekä tervetullut että tarpeellinen

Paketti sisältää toimenpiteitä jotka auttavat kaikkia yritysmuotoja ja toimenpiteitä jotka keskittyvät estämään yritysten konkursseja ja toimenpiteitä joiden avulla taistellaan massatyöttömyyttä vastaan.
Thomas Blomqvist
20.03.2020 klo 16:39

Rakennamme sillan notkahduksen yli

Hallitus esitteli tänään uusia toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on tukea yrityksiä ja niiden kautta talouttamme tässä taloudellisessa kriisissä, jonka koronavirusepidemia on aiheuttanut. Adlercreutz on tyytyväinen järeisiin toimenpiteisiin, jotka nyt otetaan käyttöön.
Anders Adlercreutz
20.03.2020 klo 13:44

Hallitus turvaa yritysten rahoituksen korona-kriisin aikana

Hallitus esitteli tänään kattavan paketin toimenpiteitä yritysten tilanteen helpottamiseksi.
Anna-Maja Henriksson
20.03.2020 klo 13:24

Tasa-arvotyö jatkuu

Tänään vietetään Minna Canthin päivää ja huomioidaan useamman vuosikymmenen ajan tehty työ tasa-arvon vahvistamiseksi maassamme.
Thomas Blomqvist
19.03.2020 klo 11:48

Kovat toimenpiteet, mutta selviämme tästä yhdessä

On kyse useasta kovasta toimenpiteestä, mutta uskomme kuitenkin, että voimme selvitä tästä yhdessä. Näin totesi Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz ryhmäpuheenvuorossa eduskunnan keskustelussa valmiuslain käyttöönotosta koronaviruksen torjumiseksi Suomessa.
Anders Adlercreutz
17.03.2020 klo 18:21

Yritysten ahdinko on todellinen – nyt tarvitaan kykyä joustaa

Koronavirus on suuri haaste koko yhteiskunnallemme ja sillä tulee olemaan laajoja vaikutuksia meidän kaikkien arkipäivään.
Anders Adlercreutz
17.03.2020 klo 08:23

Selviämme tästä yhdessä

Anna-Maja Henriksson
16.03.2020 klo 22:40

Pohjoismaiset rajaesteet poistettava

Eduskunta keskusteli torstaina rajaesteistä pohjoismaiden välillä.
Thomas Blomqvist
13.03.2020 klo 11:04

Ryhmäpuheenvuorot

Lähetekeskustelu valmiuslaki 17.3.2020

Ryhmäpuheenvuoro, Anders Adlercreutz, Svenska riksdagsgruppen
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
17.03.2020 klo 18:00

Valtiopäivien avauskeskustelu 11.2.2020

Ryhmäpuheenvuoro, Anders Adlercreutz, Ruotsalainen eduskuntaryhmä
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
11.02.2020 klo 15:00

Välikysymyskeskustelu, al-Hol

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Eva Biaudet
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
17.12.2019 klo 15:00

Talousarvion palautekeskustelu

Ryhmäpuheen pitäjä ryhmäpuheenjohtaja Anders Adlercreutz.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
17.12.2019 klo 11:00

Valtioneuvoston tiedonanto hallituksen ohjelmasta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
16.12.2019 klo 13:00

Lähetekeskustelu rintamalisän korottamisesta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä ryhmäpuheenjohtaja Anders Adlercreutz
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
04.12.2019 klo 15:00

Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2020–2023

Ryhmäpuheenvuoro 26.11.2019, Veronica Rehn-Kivi
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
26.11.2019 klo 14:59

Vuoden 2020 talousarvioesityksen ja julkisen talouden suunnitelman lähetekeskustelu

Ryhmäpuheenvuoro 8.10.2019, Ruotsalainen eduskuntaryhmä, Anders Adlercreutz
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
08.10.2019 klo 13:00

Välikysymys hallituksen talous- ja työllisyyspolitiikasta

Ryhmäpuheenvuoro 1.10.2019, ruotsalainen eduskuntaryhmä, Joakim Strand
Ruotsalainen edsukuntaryhmä
01.10.2019 klo 15:00

Lähetekeskustelu valtioneuvoston selonteosta Suomen osallistumisen jatkamisesta turvallisuussektorin koulutusyhteistyössä Irakissa

Ryhmäpuheenvuoro 19.9.2019, ruotsalainen eduskuntaryhmä, Anders Adlercreutz
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
19.09.2019 klo 18:02