Euroopan unionin perusoikeusviraston vuonna 2014 julkaiseman tutkimuksen mukaan suomalaiset naiset kokevat väkivaltaa huomattavasti enemmän kuin EU-maissa asuvat naiset keskimäärin. Noin joka kolmas nainen Suomessa on kokenut fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa nykyisen tai entisen kumppaninsa taholta. Olen sanonut sen aikaisemmin, mutta haluan sanoa uudelleen – jokainen tapaus on liikaa. Väkivallalle pitää olla nollatoleranssi.
Naisiin kohdistuvan väkivallan torjunta edellyttää useiden eri toimijoiden toimia ja monia keinoja. Hallitus ottaa asian vakavasti. Minun johdollani julkaisimme hiljattain naisiin kohdistuvan väkivallan torjuntaohjelman, jossa esitellään 32 toimenpidettä väkivallan ehkäisemiseksi.
Olemme saaneet huolestuttavia esimerkkejä nuorten kokemasta seksuaalisesta häirinnästä. Myös tutkimus urheilun parissa tapahtuvasta häirinnästä sekä kyselyt nuorten kokemasta digitaalisesta seksuaalisesta häirinnästä huolestuttavat. Näihin ongelmiin ohjelmassa on monia toimenpiteitä. Osana ohjelmaa käynnistyy esimerkiksi ensi vuonna kampanja nuoriin naisiin kohdistuvan seksuaalisen häirinnän ehkäisemiseksi. Kampanjassa korostuu sivustakatsojan rooli. Jokaisella meistä on mahdollisuus ja vastuu puuttua näkemäämme häirintään. Toivonkin, että jokainen uhri uskaltaa ilmoittaa kokemastaan häirinnästä ja väkivallasta poliisille. Uhrien tarpeiden huomioiminen on tärkeää, ja siksi hallitus onkin lisännyt turvakotien määräraha.
Yksi ohjelman painopisteistä on digitaalisen väkivallan ehkäisy, joka on osoittautunut olevan vieläkin tärkeämpi aihe kuin ohjelman valmistelun käynnistämisen aikaan arvattiinkaan. Verkko on myös valitettavan otollinen alusta vihapuheelle ja häirinnälle. Julkinen keskusteluilmapiiri erityisesti sosiaalisessa mediassa on koventunut. Välillä tuntuu siltä, että verkossa uskalletaan kirjoittaa sellaista, jota ei uskaltaisi sanoa kenellekään suoraan. Se tosiasia tuntuu unohtuvan, että tietokoneen näytön takana on toinen ihminen, jolla on tunteet. Kenelläkään ei ole oikeutta halventaa toista, ei kasvotusten eikä verkossa.
Myös eri ammattiryhmien kohtaama uhkailu ja häirintä ovat lisääntyneet viime aikoina. Esimerkiksi poliitikkoihin, syyttäjiin ja tuomareihin kohdistuu uhkailua ja maalittamista. Koko yhteiskuntajärjestyksemme rakentuu sen varaan, että viranomaiset ja tuomioistuimet voivat toimia vapaasti. On kyse demokratian peruspilareiden toimivuudesta. Tämän vahvistamiseksi olen äskettäin tuonut eduskuntaan hallituksen esityksen, jonka mukaan laiton uhkaus olisi virallisen syytteen alainen, jos se kohdistuu henkilöön hänen työtehtävänsä tai julkisen luottamustoimensa vuoksi. Laittoman uhkauksen syyteoikeuden laajentaminen parantaa uhrin asemaa ja viranomaisten mahdollisuuksia puuttua siihen.
Kaikenlainen vihapuhe ja uhkailu on otettava erittäin vakavasti. Tässäkin meillä jokaisella on vastuu omasta käyttäytymisestämme ja mahdollisuus tukea toisiamme. Ollaan toisillemme ihmisiksi, ja puututaan yhdessä häirintään, uhkailuun ja vihapuheeseen.
Olen iloinen, että Naisjärjestöjen yhteiseen ”Vaalit ilman vihaa” –kampanjaan on lähtenyt mukaan lähes kaikki eduskuntapuolueet. Kampanjaan osallistuvat puolueet osoittavat paitsi selkärankaa, myös halua näyttää, ettei vihapuhetta hyväksytä. Ihmettelen kuitenkin, että kaikki puolueet eivät ole tähän lähteneet.
