Ollikainen ensimmäisestä kansallisesta lapsistrategiasta: Lasten oikeudet on oltava keskiössä

23.02.2021 klo 19:45
Tänään julkistettiin Suomen ensimmäinen lapsistrategia.

Strategian tavoite on herättää yhteiskunnallista keskustelua lapsi- ja perhepolitiikasta. Meidän on tehtävä työtä lapsi- ja perheystävällisen yhteiskunnan puolesta. Lapsistrategia laadittiin parlamentaarisesti ja se luo pohjan sille lapsipolitiikalle, jota tehdään monen hallituskauden ajan. Strategian avulla halutaan varmistaa, että velvoitteet YK:n lapsen oikeuksien sopimuksessa toteutuvat niin hyvin kuin mahdollista Suomessa.

- Lapsistrategia on lyhyt, mutta erittäin monipuolinen ja laaja paketti. Se nostaa esille kaikkia niitä näkökohtia, jotka vaikuttavat lasten ja nuorten hyvinvointiin. Kaikkien virkamiesten ja poliitikkojen tulisi lukea strategia. On tärkeää, että jatkossa päätöksiä tehdessä pysähdytään ja tarkastellaan asiaa lasten näkökulmasta, sanoo kansanedustaja Mikko Ollikainen, parlamentaarisen komitean jäsen.

Kansallisen lapsistrategian visioihin kuuluu muun muassa, että haavoittuvassa asemassa olevien lasten asemaa on turvattava ja tunnistettava paremmin ja että varhaiskasvatuksen ja koulutuksen on oltava korkealaatuista, tasa-arvoista ja monipuolista. Hyvien julkisten palveluiden paikallisella ja alueellisella tasolla sekä aktiivisen kansalaisyhteiskunnan on tuettava lasten erilaisia ​​tarpeita ammatillisen ja monialaisen yhteistyön avulla.

- Jokaisen tehtävänä - kaikilla tasoilla - on tarkistaa, että monipuolinen lapsistrategia toteutuu. Se on meidän velvollisuus lapsiamme ja nuoriamme kohtaan. Lasten on saatava kasvaa turvallisessa yhteiskunnassa ilman väkivaltaa, kiusaamista ja yksinäisyyttä. On tärkeää, että kaikki puolueet yksimielisesti ovat saavuttavat yhteiset tavoitteet näissä asioissa, Ollikainen sanoo.

Lapsistrategiaa on valmisteltu parlamentaarisesti, ja lasten asemalle on määritelty toimenpiteet, jotka toteutetaan ja valmistellaan jokaiselle hallituskaudelle. Sekä lapsia, nuoria että aikuisia on kuultu strategian valmistelussa.

Mikko Ollikainen

Nuorten hyvinvointia, osallisuutta ja turvallisuuden tunnetta tulee vahvistaa

Valtioneuvosto on päättänyt Valtakunnallisen nuorisotyön ja -politiikan ohjelmasta (VANUPO) vuosille 2024–2027. Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri, RKP:n varapuheenjohtaja, Sandra Bergqvist on erityisen tyytyväinen nuorten kuulemiseen ja osallistumiseen ohjelman valmisteluun.
Sandra Bergqvist
22.03.2024 klo 21:58

Ruotsin ja suomen kielen osaamista on vahvistettava

Viime hallituskaudella RKP vaati selvityksen siitä, miten toisen kotimaisen kielen eli ruotsin tai suomen pakollisuuden poistaminen ylioppilastutkinnosta on vaikuttanut kielten osaamiseen. Selvitys luovutettiin tänään opetusministeri, RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henrikssonille. 
Anna-Maja Henriksson
21.03.2024 klo 22:04

Pettymystä ja tulevaisuuden uskoa

Metsä Board ilmoitti aiemmin tänään (21.3.2024), että he eivät tule etenemään Kaskisiin suunnitellun taivekartonkitehdashankkeen kanssa. Kansanedustaja Anders Norrback (RKP) on pettynyt, mutta ilmaisee myös tulevaisuuden uskoa.
Anders Norrback
21.03.2024 klo 22:01

Lähipalvelut, yrittäjyys ja turvallisuus luovat perustan vahvalle aluekehitykselle

Eduskunta käsitteli tänään täysistunnossaan Keskustapuolueen välikysymystä, Liike Nyt -puolueen tukemana, hallituksen alueellisesti syrjivästä politiikasta. Kansanedustaja Anders Norrback (RKP) piti ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenvuoron välikysymyskeskustelussa. 
Anders Norrback
20.03.2024 klo 15:39

Adlercreutz vieraili ensimmäisenä ministerinä Nato-Ruotsissa

Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Anders Adlercreutz tapasi kollegansa, Ruotsin EU-ministeri Jessika Roswallin Tukholmassa 11. maaliskuuta. Adlercreutz oli ensimmäinen ministeri, joka vieraili Ruotsissa sen jälkeen, kun Ruotsista tuli Naton jäsen.
Anders Adlercreutz
13.03.2024 klo 20:49

Rauhanajan yhteistyö vahvistaa Suomen integroitumista Natoon

Eduskunta on tänään keskustellut hallituksen selonteosta Puolustusvoimien osallistumisesta Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin vuonna 2024. Kansanedustaja Joakim Strand piti Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenvuoron.
Joakim Strand
21.02.2024 klo 17:28

Ryhmäpuheenvuorot

Ajankohtaiskeskustelu koulurauhasta ja kouluturvallisuudesta      

Ryhmäpuheenvoon pitäjä edustaja Ollikainen
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
17.04.2024 klo 15:00

Välikysymys hallituksen alueellisesti syrjivästä politiikasta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Anders Norrback.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
20.03.2024 klo 15:10

Ajankohtaiskeskustelu Ukrainan tilanteesta

Ryhmävuoronpitäjä edustaja Anders Norrback.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.02.2024 klo 15:00

Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle Puolustusvoimien osallistumisesta Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin vuonna 2024

Ryhmäpuheenpitäjä edustaja Joakim Strand
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.02.2024 klo 16:00

Välikysymys hallituksen aiheuttamasta työmarkkinakaaoksest

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Otto Andersson
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
20.02.2024 klo 15:26

Valtiopäivien avajaiskeskustelu

Ryhmäpuheenvoron pitäjä edustaja Otto Andersson
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
13.02.2024 klo 15:00

Vuoden 2024 talousarvioesityksen palautekeskustelu      

Ryhmäpuheenvoron pitäjä edustaja Henrik Wickström.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
13.12.2023 klo 11:00

Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2024—2027, palautekeskustelu

Ryhmäpuheenvuoro 22.11.2023, Mats Löfström, Ruotsalainen eduskuntaryhmä
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
22.11.2023 klo 15:00

Välikysymyskeskustelu nuorten tulevaisuudesta

Ryhmäpuheenvuoro 21.11.2023 Henrik Wickström
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.11.2023 klo 15:00

Valtioneuvoston selonteko EU:n taisteluosaston valmiusvuorosta 1.1.–30.6.2024

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Eva Biaudet.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
15.11.2023 klo 15:10