Kirjallinen kysymys koskien sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksesta liittyen laajan päivistyksen sairaaloihin

28.04.2016 klo 08:29
Edustaja Strand on kysymyksen esittäjä ja ensimmäinen allekirjoittaja.

Eduskunnan puhemiehelle

 

Pohjanmaa on Suomen teollisuusvaltaisin maakunta. Työllisistä 23 prosenttia toimii teollisuudessa, kun koko maassa vastaava luku on 15. Tuotannosta lähes puolet tulee teollisuudesta, koko maassa ainoastaan viidennes. Teollisuuden liikevaihto on asiakaslukuun nähden huomattavasti suurempi kuin koko maassa ja esimerkiksi viennin arvo on Pohjanmaalla korkeampi kuin viidessä muussa maakunnassa yhteensä. Pohjanmaan rannikolla siis luodaan ja tuodaan asukaslukuun nähden huomattavasti enemmän euroja maamme hyvinvointipalveluiden rahoittamiseksi kuin missään muualla.

 

Hallituksen esittämän sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksen myötä laajasti päivystäviä sairaaloita jää maahamme 12 ja osa nykyisistä keskussairaaloista joutuu supistamaan toimintaansa. Vaasa on vahva energia- ja vientiteollisuuden keskittymä ja alueella on monipuoliset liikenneyhteydet: kansainvälinen lentokenttä, jonka matkustajamäärä vuonna 2015 oli noin 300 000, kansainvälinen lauttaliikenne, jonka jatkuvasti nouseva matkustajamäärä on noin 200 000 vuosittain, vilkkaat raskaan liikenteen tieväylät sekä junaliikenteen porttiasema kansainvälisille merikuljetuksille. Alueella on vuorokauden ajasta riippumaton korkea riskitaso niin teollisuuden kuin liikenteenkin suuronnettomuuksille, mikä edellyttää valmiutta nopeaan hoitoon ja pelastustoimiin. Tarve ympärivuorokautiseen monipuolisten palveluiden saatavuuteen korostuu entisestään, kun otetaan huomioon pelastushelikoptereiden epäoikeudenmukainen jakautuminen maassamme ja Vaasan seudun ja Pohjanmaan rannikon sijoittuminen niiden ulottumattomiin.

 

Pohjanmaan erityispiirteisiin lukeutuu myös ruotsinkielisten suuri osuus. Ruotsinkielisiä on väestöstä noin puolet ja osuus on suomenkielisiä suurempi. Äidinkielen käyttö on perustuslailla turvattu kielellinen oikeus ja erityisen tärkeää myös potilasturvallisuuden kannalta. Vaasan keskussairaala on Suomen ainoa aidosti kaksikielinen keskussairaala. Vaasassa on myös laaja-alaiset koulutusmahdollisuudet sosiaali- ja terveydenhuollon aloilla niin suomen kuin ruotsinkin kielellä ja niin Vaasan keskussairaala kuin alan korkeakoulut tekevät aktiivista yhteistyötä myös yliopistollisen lääketieteellisen koulutuksen kanssa. 

 

Yksi hallituksen kärkihankkeista on digitaalisen kasvuympäristön rakentaminen, jonka tavoitteena on edistää digitaalisia palveluita. Hallituksen tavoittelema digiloikka on mahdollista laajentaa myös erikoissairaanhoitoon ja käynnissä on jo hankkeita virtuaaliklinikoiden perustamisesta. Sosiaali- ja terveysministeriö onkin esittänyt, että virtuaalisia terveydenhuollon palveluita voidaan lähtökohtaisesti verrata pe­rin­tei­siin vas­taa­not­to­käyn­tei­hin ja myös Valvira suhtautuu etäpalveluihin myönteisesti. Vaasan keskussairaalalla olisi maan ainoana aidosti kaksikielisenä sairaalana erinomaiset mahdollisuudet palvella digitalisaatiota hyödyntäen alueen väestön lisäksi myös maan muuta ruotsinkielistä väestöä (noin 300 000). 

   

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

 

Miten hallitus aikoo sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa huomioida alueiden ominaispiirteet sekä tekemiensä ratkaisuiden yhteyden koko maamme talouteen, kuten elinkeinoelämän toimintaedellytyksiin, viennin edistämiseen sekä uusien (etenkin teollisten) työpaikkojen ja resurssien luomiseen?

 

Miten hallitus konkreettisesti turvaa kielelliset oikeudet tehdessään päätöstä eri sairaaloiden tulevasta statuksesta?

 

Miten hallitus aikoo turvata terveydenhuoltopalveluiden ympärivuorokautisen saatavuuden Pohjanmaan rannikolla suuronnettomuuksien varalta?

 

Miten hallitus huomioi Vaasan keskussairaalan kehitysmahdollisuudet palvella alueensa väestön lisäksi myös maan muuta ruotsinkielistä väestöä?

 

Helsingissä 27.4.2016

 

Joakim Strand /r

Joakim Strand