Tärkeitä toimenpiteitä konkurssien ehkäisemiseksi

03.04.2020 klo 19:45
Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz on tyytyväinen oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin tänään esittämiin toimenpiteisiin, joiden tarkoituksena on helpottaa sekä yksityishenkilöiden että yritysten taloudellista tilannetta.
 

– Monella voi tällä hetkellä olla vaikeuksia henkilökohtaisen taloutensa kanssa, jos on joutunut lomautetuksi tai menettänyt työnsä. Silloin taloudellista liikkumavaraa saatetaan hakea pikavipeistä – katastrofaalisin seurauksin. Nyt pikavippien korko tullaan määräajaksi puolittamaan 10 prosenttiin, ja niiden suoramarkkinointi kielletään. Näillä toimenpiteillä voimme ehkäistä taloutensa kanssa jo kamppailevien henkilöiden ajautumista noidankehään.
 
Myös ulosottolakia tullaan muuttamaan niin, että sitä voidaan soveltaa joustavammin. Joustavuutta voidaan lisätä esimerkiksi lyhennysvapailla kuukausilla tai maksuaikoja myöhentämällä.
 
– On hyvä, että joustot koskevat sekä yksityishenkilöitä että yrityksiä. Koronaviruksesta johtuvia konkursseja tulisi voida välttää viimeiseen asti. Jossain vaiheessa epidemia tulee olemaan ohi, ja silloin tarvitsemme yrityksiämme enemmän kuin koskaan.

Anders Adlecreutz